Moonsorrow - Tulimyrsky - GTP табы

Aseet esiin! Soihdut esiin! Nyt menkää ja tuhotkaa! Kaikki polttakaa!
 Sääliä ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!
 Jätitte kotinne kostaaksenne, se tehkää ja täyttäkää kohtalonne!
 Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa! 

Meri peilaa korkeita liekkejä, lohikäärmeet lepäävät ylpeinä kaiken keskellä.
 Katselevat hävitystä, seuraavat tappajan kirvestä ja miekkaa.
 Joku pakenee, repii nuolen selästään. Niin moni verivanaan hukkuu.
 Meri peilaa korkeita liekkejä, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy. 

Niin nousee... tulimyrsky!
 Mustaa verta sylkee!
 Taivaan maalaa... tulimyrsky!
 Liekein maata nylkee! 

Ryöstäkää! Raiskatkaa! 

Aamu valkenee kaukana.
 Matkojen takana jo miehet miekkoinensa.
 Ei näy ihmistä täällä.
 Suojaa vailla on kylä, ei sitä kukaan aavista. 

Hyökkäyksen nopean sarastus lähettää, jo talo toisensa jälkeen palaa.
 Päivä lyhyt monelle lie. Sen jokainen muistaa mistä myöhemmin kerrotaan.
 Kun hän saapui, kun hän katsoi kattojen palavan, näki rakkaiden kaatuvan.
 Ei aseita laskettu. Kuolevan suulla se mistä he tulivat. 

Niin miehet matkalleen saatetaan.
 Ja väki rannalla odottaa, kenties peloissaan.
 Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!
 Niin täynnä uhoa nuoret hetkeään vartovat. 

Kunnes salmen suulla tyhjästä myrsky nousee.
 Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin.
 Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa.
 Tätä laivaa et kaada! Miehet köysiin tarttukaa! 

Ei hiljaista rantaa niin.
 Merta katso, tunne veden paino.
 Mitä vihaa se päällään kantaa. 

On niityillä vihreillä noilla rauha kuin kuolemassa.
 Liike pysähtyy. Usva pelloilla raskaana makaa.
 Pian päivä jo hämärtyy. Ei merelle näy. 

Torilla jokunen kauppaansa vielä käy.
 Osa kotiin kai aamulla jäänyt on.
 Jossain lammas apeana heiniään syö.
 Vierellä paimen nälkäinen ja levoton. 

Sumu tiheä ei avita kenenkään matkaa.
 Ei kukaan tiedä mitä meri matkaan saa. 

Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa.
 Ja talo toisensa jälkeen palaa.
 Ristin kantaja nyt verta kaavullaan.
 Jos kultaa vain löytyy, se otetaan. 

Ryöstäkää! Polttakaa! Tappakaa! Nyt kosto haetaan! 

Niin teilleen mennyt kylän viimein löytää.
 Miekka vyöteisillä lepää, auringossa välkehtii.
 Tuopistaan juo, pitkään puhuu.
 Moni puheesta luopion kiinnostuu. 

Meren takaa jostain hän tänne saapui.
 Meren taakse hän sukunsa jätti.
 Hetken epäröi, palmikkoaan haroo.
 Hän tuskin aikoo takaisin. 

Suvullaan on rahaa, sen hän kertoo.
 Ja sen kylänmies ahnas kuulee mielellään.
 Vielä kuoppaansa lankeaa, sitä vielä ei tiedä.
 Jokaisen petoksen kuolema lunastaa. 

On veri luopion meidän!
 Sen saamme vaikka kaikki pitäisi polttaa.
 Saa siitä maksaa minkä myi.
 Hornaan veljensä hylännyt joutaa. 

Eikä kukaan sitä tiedä, ei voinut nähdä.
 Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden.
 Päätöksen tarinalleen, häpeän hiljaisen sai. 

Pian tanssivat liekit yksin.
 Yksin jää kaunis ranta alle taivaan.
 Hiljainen paikkaa haavojaan.
 Niin matkaan laivat lasketaan. 

Kiirii särkynyt ääni jossain.
 Jossain mies yksin soutaessaan laulaa.
 Taskut täynnä, kohti itää.
 Tulen hehku näyttää öisen tien.
 Niin tuuli kotiin meidät vie.